keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Television tuijottelua

Viikonloppu meni aika epäterveellisissä merkeissä, mutta onneksi kävin tänään korjaamassa vahinkoja salilla. Mutta palataan vielä hetkeksi paheisiin. Lauantaina vietin kaverini kanssa leffailtaa ja herkuttelimme viinillä ja itse tehdyillä purilaisilla. Ruudussa pyöri Drive ja Ryan Gosling hymyili meille ujosti. Voiko enää parempaa toivoa.


Olen nähnyt Driven ennenkin ja hehkuttanut sitä ystävilleni enemmän kuin he jaksavat kuulla. Ennen elokuvan katsomista aloin kuitenkin miettiä, mikä siitä teki niin hyvän. Katsoimme leffan ja ajattelin: "Ainiin."

Jos kuulut vielä niihin harvoihin, jotka eivät tätä taideteosta ole nähneet, suosittelen ehdottomasti korjaamaan asian. Jos elokuvaa pitäisi kuvata yhdellä sanalla se olisi tyylikäs. Jokainen kuva, rajaus, vuorosana ja ilme on harkittu loppuun asti. Näyttelijät eivät puhu paljon vaan esiintyvät ilmeillään ja eleillään. Hidastempoisuudestaan huolimatta, tunnelma pysyy alusta loppuun tiiviinä. Hollywood voisi jättää tusina jännärien ja romanttisten komedioiden loputtoman suoltamisen, ja keskittyä sen sijaan tekemään muutaman tämänkaltaisen laatuelokuvan vuodessa.


Viikonloppuni meni muutenkin vähän liiaksi television ääressä, kun koukutin itseni Netflix-sarjaan House of Cards. Jos yhtään kiinnostaa katsella häikäilemätöntä poliittista juonittelua ja ihmisten manipulointia, niin suosittelen. Sarja on huolella valmistettu ja joltain osin jopa aika omaperäinen. Lisäksi Kevin Spacey tekee upean roolityön valtaa etsivänä ja juonittelevana kongressiedustajana. Kuitenkin varoituksen sananen: tämä sarja saattaa aiheuttaa uskon menetystä politiikkaan ja poliittiseen vaikuttamiseen.


Löysin elokuvalle ja sarjalle pari yhteistä tekijää. Kummassakin päähenkilöt ovat jokseenkin häiriintyneitä:  Drivessa potkitaan kalloja hajalle ja House of Cardissa manipuloidaan muita ihmisiä tunteitta. Gosling puhuu vähän, kun taas Spacey puhuu hitaasti. Ja ennen kaikkea molemmat saavat katsojan liimaamaan katseensa kuvaruutuun ja takamuksensa sohvaan.

maanantai 25. helmikuuta 2013

Retropöksyt

Viikko sitten tuli käytyä Tukholmassa pyörähtämässä kavereiden kanssa. Kuvia ei ole, koska tein valokuvaajan ensimmäisen ja typerimmän virheen: en ladannut akkua etukäteen, enkä ottanut vara-akkua mukaan. Niinpä kamera simahti parin ensimmäisen otoksen jälkeen. 

Muuten matka oli todella onnistunut. Pääsin toteuttamaan pitkä aikasen toiveeni, eli käymään Beyond Retro second hand -kaupassa. Rakastan kaikkea vanhaa ja olen hulluna kaikkeen johon on lätkäisty vintagen tai retron leima. Olisin voinut viettää liikkeessä vaikka koko päivän kaikkia aarteita ihastellen. Aikamme oli kuitenkin rajallinen, joten sovitin vain muutama vaatetta ja lopulta kassalle kanssani päätyivät vain Lee farkkushortsit ja musta turbaani. 


Farkkukangas on juuri oikealla tavalla hieman kulahtanutta ja harmaaseen taittavaa. Hinta oli kyllä käytetyksi vaatteeksi aika suolainen: noin kolmekymmentä euroa. Järkeilin kuitenkin, että uudet shortsit maksaisivat suunnilleen saman verran, mutta eivät olisi läheskään yhtä hienot. Turbaani osottautui vähemmän onnistuneeksi valinnaksi, sillä menin nappaamaan vahingossa liian suuren koon. Reunoja kääräisemällä se on ihan kiva, mutta kyllä vähän harmittaa oma huolimattomuus.

No, shortsit ainakin olivat onnistunut ostos ja päätyivätkin heti käyttöön. Ulkona saa pyryttää lunta, minä laitan shortsit jalkaan, jos huvittaa. Seurana toinen kirppislöytö, Fidasta noin vuosi sitten bongattu ihana mintunvihreä rusetti paita. Vaikka paita on kovin viehkeä, ei sitä tule käytettyä säännöllisesti, johtuen voimakkaista Bree Van de Kamp viboista. Rentoihin shortseihin yhdistettynä se kuitenkin toimii, eikä nutturakaan kiristä niin kuin täydellisellä naisella.



Ikkunalaudalla venkoilu ei ole yritys olla taiteellinen, eikä tekotaiteellinenkaan. Se on yksinkertaisesti ainoa paikka kotonani, johon aurinko suvaitsee paistaa. Mutta kyllä se vain on niin ihana. Leveä ikkunalauta on varmaan ainoa asia, jota tulen tästä asunnosta oikeasti kaipaamaan. Parasta siis venkoilla sillä niin kauan kuin pystyn.

lauantai 23. helmikuuta 2013

Patrick Wolf @ Savoy

Hyppäsin eilen Tallinna-Helsinki laivaan suuntana Savoy-teatteri ja siellä tapaaminen musiikaallisen neron ja ikuisen runoilijapojan Patrick Wolfin kanssa. 

Olin konsertin suhteen aluksi hieman epäileväinen, sillä tuntui että Savoy-teatterin hienostunut ilmapiiri ei pystyisi antamaan samaa intensiteettiä, kuin Tavastia viime vuonna. En olisi voinut olla enemmän väärässä. Tavastian -keikalla Wolf tuntui hieman jähmeältä ja, no, esiintyvältä. 

Tällä kertaa mies oli huomattavasti rennompi ja helposti lähestyttävämpi. Hän pyysi yleisöltä kappaletoiveita ja kertoi niiden synnystä ja luomisprosessista. Sanonpa vaan, että Damaris ei tämän jälkeen tule enää koskaan kuulostamaan samanlaiselta.





Ai kuinka rakastankaan hieman erikoisia ja luovia ihmisiä. He näyttävät, että on ihan okei, vaikka ei sopisikaan siihen muottiin, johon meidät kaikki yritetään saada sopimaan. Sillä juuri ne muotiin sopimattomat ihmiset luovat jotain uutta. Tai sitten ilahduttavat päiväämme jollain pienellä, kuten punaisilla sukilla.

torstai 21. helmikuuta 2013

Asunnosta koti

Muuttoni Tallinnaan viime syksynä tapahtui aikamoisella kiireellää, sillä hain Tallinnan yliopistoon opiskelemaan jo hakuajan umpeuduttua. Tämä oli tavallaan hätäratkaisu Suomen yliopistojen näyttäessä stop-merkkiä. 

Yllättävä suunnanvaihdos ja fakta, että työskentelin kesällä lähes joka päivä, rajoittivat asunnon etsintää. Elokuussa tuntui kuin musta-aukko nielisi halpoja vuokra-asuntoja, mutta kyseessä taisi olla vain muut opiskelijat. Niinpä vähän hätiköiden nappasin asunnon, jossa on hieman puutteita, mutta ensimmäiseksi opiskelija-asunnoksi se on enemmän kuin hyvä. Kerron tässä vähän asunnostani ja kuvasin hieman yksityiskohtia vähäisestä sisustamisestani
Ihastuttava vaaleanpunainen makuuhuoneeni ja H&M:n eläintyynyt. Makuuhuone on lempihuoneeni tällä hetkellä. 
Pitkään haussa ollut korupuu löytyi Tallinnassa. Muffinssin sisältä löytyvät korvakorut ja vaatelaatikoista saa yöpöydän.
Ehdottomia plussia asunnossani on sen sijainti aivan yliopistoni vieressä ja kävelymatkan päässä keskustasta. Täällä asuntojen hinnat ovat myös huomattavasti "opiskelija ystävällisemmät" kuin Helsingissä ja pullitankin pienestä kaksiostani vain 350 euroa. Tuohon päälle tulevat kuitenkin vielä vesi- ja sähkökulut, jotka näin talvella nousevat aika korkeiksi. Plussaa on myös pyykinpesukone ja kylpyamme, jotka saattavat kyllä olla osasyyllisiä muhkeaan vesilaskuun. Satunnaisena master-chef-wannabeenä tykkään myös avoimesta kettiöstäni, jossa mahtuu tarvittaessa useampikin kokkikokelas tunaroimaan. 

Ihastuttava Audrey on matkustanut Tallinnaan New Yorkista asti.
Tästä päästäänkin luontevasti sitten asuntoni miinuksiin. Uunin puute on näistä ehdoton ykkönen. En jotenkin edes tajunnut sitä, käydessäni asuntoa katsomassa. Minulle ei tullut mieleenkään, että voi olla keittiö ilman uunia. No ilman sitäkin on nyt pärjätty, mutta kyllä välillä ruoka- ja leivontaohjeita selaillessa ketuttaa.

Toinen harmitus asunnossa on sen halvan oloinen ja tyylitön sustus. Tallinnassa monet vuokrakämpät ovat kalustettuja. Vaikka sormeni ovat jo pitkään syyhynneet päästä kunnolla sisutamaan sitä ikioma asunto, oli valmiiksi kalustettu ehdottomasti helpoin ratkaisu. Harmittaa tosin vieläkin se täydellinen ruokapöytä, jonka bongasin kesällä Sörnäisten Fidasta.

Pidän todella syvästä ikkulaunadastani. Pikku-peura pitää huolta keittokirjoista. 

Pidän kovasti kahvipurkistani ja mutteripannustani.  Eihän se ole niin nätti kuin Bialetti, mutta ihanan helppo.
 Tallinnan kotiani ei tosiaan kukaan sisustuslehtiä edes joskus pläräävä ole suunnitellut. Vessassa ja kylpyhuoneessa on oudot egyptiläisillä kuvioilla varustetut kaakelit. Sohva on vanha ja hieman tahrainen. Sohvapöytä näyttää halvalta toimistokalusteelta. Ruokapöydän tuolit hajoavat, jos selkänojaan nojaa. Eteisen kaappi on pidempi kuin seinä, jota vasten se seisoo. Vessassa ei ole kraanaa, vaan kädet pestäkseen pitää kävellä kylpyhuoneeseen. Olohuoneen lattiaa peittivät kaksi rumaa ja likaista lastenhuoneen mattoa. Listaa voisi vielä jatkaa, mutta en halua vaipua negatiivisuuden loputtomaan syöveriin.

Nyt puolisen vuotta asunnossa asuttuani, olen saanut tehtyä siitä kodin. Ensimmäiseksi saivat lähteä rumat matot. Pitkään pidin vain sohvapöydän alla Tiimarista ostettua pientä räsymattoa Viime viikolla sain kuitenkin Tallinnasta takaisin Suomeen muuttaneelta kaveriltani hylkytavaroita, joiden joukossa oli kaksi kaunista turkoosia räsymattoa. Näyttähään tuo erilaisten räsymattojen meri vähän hassulta, mutta paljaan lattian jälkeen ihanan kotoisalta. 
Vanhempien vanhat LP-levyt koristavat seinää. 
Kaverilta saatu turkoosi matto ja Tiimarista ostettu pieni värikäs matto. 

Olen muutenkin sisustellut kotiani kaikella pienellä ja ehkä vähän turhallakin. Mutta se on ollut tarpeellista, että olen saanut asunnosta itselleni kodin. Suunnitelmissa on kuitenkin alkaa keväämällä metsästäämään uutta asuntoa. Kriteerinäni on uuni ja tahraton sohva.

tiistai 12. helmikuuta 2013

Tästä se lähtee

Blogin aloittamista olen pohtinut jo pitkään ja nyt viimein päätin ottaa jänöjussia korvista. Yllykkeenä oli tämä Pinterestistä löytynyt kuva.
Vielä viime vuonna kirjoitin juttuja lähes päivittäin, sillä opiskelin Lehtijournalismia kansanopistossa. Elämä kuitenkin kuljetti minut tänne Suomenlahden toiselle puolelle Tallinnaan. Kun opiskelukielenä on englanti, ei suomenkielistä tekstiä tule tuotettua tekstareita enempää. Joten nyt on aika etsiä ne jonnekkin hukkuneet kirjalliset kykyni. 

Toinen syy blogi innostukseeni on valokuvaus. Aloitin kuvien räpsimisen jo pikkutyttönä, mutta viime vuosina se on jäänyt ikävän vähälle. Toivottavasti blogi saa minut nappaamaan kameran taas kaulaani. Nykyisin tosin tuntuu hölmöltä kanniskella mukanaan järkkäriä, kun muut kaivavat kirjekuori laukuistaan omenapuhelimen. Mutta minähän en canonistani hevillä luovu. 

Nimen on tarkoitus kuvata elämääni tällä hetkellä, eli itseni ankkurointia lahden eri puolille. Lapsuuden kesät purjeveneessä viettäneenä en voinut vastustaa meriaiheista metaforaa. Tosin itse blogin sisältö tulee merenkulkuun liittymä aika vähissä määrin. Tai ei ainakaan sen enempää kuin tuota Tallinna-Helsinki väliä tulee suhattua. Enemmänkin tavoitteenani on kirjoittaa elämästäni niin Eestissä kuin Suomessa ja erilaisista kinnostuksenkohteistani. Näitä ovat muun muassa niinkin "omaperäiset" asiat kuin pukeutuminen, musiikki, ruoka, kirjat ja kaupunkikulttuuri. 

Toivottavasti mainitsin kaiken olennaisen ja toivottavasti seuraava kirjoitus tulee olemaan edes vähän kiinnostavampi.